Napapiiri - Vaattunki yhdysreittiselvitys
Napapiirin alueen yöpymiskapasiteetti on kasvanut viime vuosina voimakkaasti uudisrakentamisen myötä. Alueella yöpyville matkailijoille on tarvetta kehittää uusia palveluita, erityisesti uusia haastavampia retkeilyreittivaihtoehtoja. Tätä tarvetta varten hankkeessa on selvitetty yhdysreittilinjausta Napapiiriltä Vaattunkikönkäälle.
- Hankkeessa on selvitetty alustavasti luontoarvoiltaan ja toteutettavuudeltaan optimaalisin reittilinjaus, joka palvelisi mahdollisimman hyvin luonnossa liikkuvia sekä alueen matkailutoimijoita
- Suunnittelun lähtökohtana on ollut ympärivuotiseen käyttöön soveltuva monikäyttöreitti, joka hyödyntäisi mahdollisimman hyvin jo olemassa olevaa reitistöä
- Alustavasti suunnitellulla reittilinjauksella uuden reitin osuus on n. 20.3 km ja käytössä olevien reittien osuus n. 5.7 km
- Reittialueen suurimpien maanomistajien Rovaniemen kaupungin ja Metsähallituksen kanssa on löydetty yhteinen näkemys alustavasta reittilinjauksesta
- Hankkeen jälkeen reittiasiaa on lehdetty viemään eteenpäin käynnistämällä varsinainen reittisuunnitelman laatiminen Rovaniemen kaupungin toimesta vuoden 2019 alusta alkaen yhteistyössä maanomistajien ja alueen toimijoiden kanssa.
Tammikuun tunnelmia reittilinjauksen varrelta. Kuva: Aarno Torvinen